keskiviikkona, huhtikuuta 26

Tekin, Brutukseni

Caesarin sanotaan lukeneen kirjettä ja kirjoittaneen samaan aikaan toista. Vahinko, ettei hänellä ollut käytössään sähköpostia tai pikaviestinohjelmia. Kenties se olisi myös varjellut hallitsijaa salaliittolaisilta ja muilta kieroilijoilta.

Harjoittelin eilen nk. moniaikaista viestintää käytännössä. Tosin kuulin termin "polychronic communication" virallisesti ensimmäistä kertaa vasta tänään luettuani Cameronin ja Websterin artikkelin pikaviestinnästä (Computers in Human Behavior 21: 85-103). Se tarkoittaa siis useiden samanaikaisten keskustelujen hallintaa.

Päivällä keskustelin simultaanina kahdesta eri artikkelista f2f. Onnistuminen: välttävä.

Myöhemmin sekä luin samanaikaisesti Hattrickin keskustelufoorumia että kävin kahta eri pikaviestinkeskustelua. Onnistuminen: pikaviestimen osalta erinomainen (korkea), pitkien konffiviestien osalta kurja (erittäin matala).

Tällä surkeankin pienellä aineistolla tarinan opetus on se, että teknologiavälitteinen keskustelu tekee mahdolliseksi asioita, joista ei kasvotusten tulisi mitään. Tätä eivät menneiden vuosikymmenten cmc-teoreetikot - ymmärrettävistä syistä - vielä kyenneet havaitsemaan.

tiistaina, huhtikuuta 25

Kaksisuuntainen liikenne

Luottamustutkimuksen kanssa tekemisissä olleet tietävät, että monimutkaisten sosiaalisten ilmiöiden kohdalla voi olla äärimmäisen vaikeaa erottaa syitä seurauksista tai seurauksia syistä.

Sama pätee virtuaaliseen kommunikaatioon. Voidaan perustellusti ajatella, että organisaatiot tarvitsevat selkeät pelisäännöt sille, mitä blogeissa saa tai kannattaa tehdä, ja yhtä lailla selväkielisesti ilmaistut speksit pikaviestinohjelman käyttötavoista ja siihen liitettävistä odotuksista. Ilman niitä ihmiset jäävät huuli pyöreänä pohtimaan, mitä - ja miten - heidän oikeastaan halutaan viestivän.

Mutta kuten todettua, eri tekijöiden väliset suhteet muodostavat todella sotkuisen viidakon. Onko selkeiden pelisääntöjen olemassaolo edellytys tarkoituksenmukaiselle kommunikaatiolle, vai onko "blogging policies" -määrittely vain osoitus siitä, että porukka osaa asiansa ja tietää, mitä on tekemässä?

Uskoisin, että molemmat väittämät pätevät. Erityisesti se jälkimmäinen.

Kaikkiaan on mielenkiintoinen kysymys, millaiset organisaatiot kykenevät parhaiten omaksumaan uusia kommunikointikanavia.

sunnuntaina, huhtikuuta 23

Metabloggausta

Julistan täten blogissani, että blogiaiheisen artikkelin viimeistely on kääntymässä loppusuoralle. Merkillistä sinänsä, miten paljon tuskaa olen onnistunut saamaan aikaiseksi kahden pikkuriikkisen (max 4000 sanaa) kirjaluvun työstämisestä.

Oli niin tai näin, keskiviikkoon mennessä tekstit ovat valmiina kielentarkastukseen. Mitähän hauskaa sitä sen jälkeen puuhailisi, jos ei lasketa kandiseminaariesityksiä, seminaaritöiden lukemista ja arviointia, joihin kuluu tarkalleen kaksi työpäivää?

Luultavasti keskityn pieneen baarikierrokseen sekä wapunpäivän piknikin valmisteluun.

Verkkoerakot

Kirjoitin kuukausia aiemmin eristäytymisestä, jonka netti on ainutlaatuisella tavalla tehnyt mahdolliseksi. Kuka tahansa toimivalla yhteydellä varustettu voi tavoittaa rajattoman määrän muita vertaisia (tai vertaisettomiaan) tapaamatta varsinaisesti yhtään ihmistä.

Valitettavasti kevät aloittaa aina kansallisen erakoitumisbuumin, jolloin kahdella ja puolella lapsella varustetut kaupunkilais- ja taajamaperheet ryhtyvät edestakaiseen poukkoiluun pitkin Suomen maanteitä. Mökille on päästävä vaikka väkisin etsimään sisäistä grillaus- ja tikanheittorauhaa. Nämä ihmiset eivät erakoidu netissä, vaan päinvastoin haluavat irti verkosta, johon ovat vapaasta tahdostaan sotkeutuneet.

Joudun tosin myöntämään, että korvesta lähteneenä olen joskus itsekin sortunut haaveilemaan mökistä. Se olisi luonteeltaan pieni tölli, jonka sijaintia kukaan muu ei lisäkseni tietäisi. Sittemmin sain yliopistolta työhuoneen ja totesin mökkisuunnitelman tarpeettomaksi.

torstaina, huhtikuuta 13

Todellisesta tiedosta

Luin ITK-konferenssin sivuilta Teemu Arinan kirjoituksen avoimesta ja sosiaalisesti rakentuvan tiedon luonteesta. Olemme tottuneet siihen, että koulussa - etenkin lukiossa - päähämme kaadetaan valtava määrä kirjatietoa, jonka replikoimisen kyky opiskelijan tulee tentissä tai kokeessa osoittaa. Tämän valmiiksi määritellyn totuuden ulkoaopettelu ei hyödytä ketään, mutta edistää koulumaisuuden asiaa ja pitää yllä sekä opettajien että oppilaiden turvallisia arkirutiineja.

Jokainen on kuullut tarinoita "kauhukakaroista", jotka eivät sopeutuneet istumaan hiljaa vaan halusivat tehdä jotain itse, ja niinpä heistä tuli menestyviä yrittäjiä. Itse olen siellä toisessa vaakakupissa: ujona ja luonnostaan hyvämuistisena en kokenut koulua mitenkään ongelmalliseksi, ellei selkälihasten kovaa koetusta lasketa. Kuitenkin tietoisuus kyseisen faktanreplikointiputken järjettömyydestä varjosti sekä lukio- että yliopistovuosiani koko raskaalla painollaan. Mihin ihmeeseen minä tarvitsen tietoa, anteeksi, siis informaatiota banaanikärpästen risteyttämisestä, Yhdysvaltojen presidenttien valtakausista tai tilintarkastajien valintakriteereistä?

Historian tunnit olivat tappaa tylsyyteen, jota sanat eivät riitä kuvailemaan. Kulutin ne jäljentämällä vihkooni oppikirjan kuvia ensimmäisistä automobiileista ja höyrykoneista, Hitleristä, Mussolinista, Lordi Byronista, kuningas Filip ties monennesta. Tarvitseeko erikseen mainita, että jälkeenpäin muistin vain ne ihmiset ja ilmiöt, jotka olin ikuistanut piirtämällä niistä kuvan?

Kirjojen tarjoama informaatio on käyttökelpoista tavaraa, kun suoritetaan opiskelijavalintaa ja rakennetaan pääsykoekäytäntöjä, mutta viimeistään yliopistossa koulutusputkilaisten pitäisi päästä vanhasta ajattelutavasta eroon. Oman alansa asiantuntijaksi ei voi tulla pelkästään imaisemalla jonkun toisen jo kertaalleen paperille laittamat asiat. Kuka tahansa voisi pienellä vaivalla tehdä saman. Ehkä ongelmamme on siinä, että ihminen ei halua myöntää olevansa rajallinen, vaan ryhtyy käveleväksi informaatiopankiksi ollakseen muita tietävämmän oloinen?

Tutkimusmaailmassa todellinen tieto syntyy, kun niistä paperille laitetuista havainnoista tai propositioista keskustellaan yli sermi- tai käytävärajojen. Vuorovaikutus tapahtuu erityyppisten sosiaalisten yhteisöjen sisällä. Näistä oma työryhmä on konkreettisin ja oma tieteenala abstraktein - osa tutkijoista kykenee myös ylittämään kyseiset rajat sekoittamatta konseptejaan.

perjantaina, huhtikuuta 7

Huono, huonompi, tiedeuutinen

Yritän pysytellä sivussa kaikenlaisesta journalismipyörityksestä ja sananvapaus vs. toimittajien elämänmittainen uhmaikä -keskustelusta. Tuoreet uutiset johdattivat kuitenkin pohtimaan tieteenteon ja median suhdetta.

"Juudas ei ollutkaan petturi", julistaa päivän otsikko. Uskonnollisen asetelman tuntien asiassa ei ole mitään ihmeellistä, mutta historiantutkijoiden työllisyystilanne ilmeisesti pakottaa nostamaan esille mitä merkillisimpiä ihmisyyden ilmiöitä. Tärkeintä, että lopputulokset tekevät kauppansa, jopa paremmin kuin Kekkos-kirjallisuus. Kenties ensi viikon lööpeissä "Juudas tulee kaapista", "Juudas lensi ulos yökerhosta" ja "Juudas puhuu avoimesti alkoholiongelmastaan".

Jos on tutkijoilla omituisuutensa, medialla on suorastaan käsittämätön taipumus tulkita väärin tieteen asioista kuulemaansa ja lukemaansa. Muistamme takavuosien raflaavat otsikot, joiden mukaan alkoholistirotat havaittiin tutkimuksissa terveiksi ja hyvinvoiviksi. Kenellekään toimittajalle ei ilmeisesti juolahtanut mieleen täsmentää, että rottakanta oli erityisesti tähän tarkoitukseen jalostettua - tuskinpa sen alhainen sairastuvuus on kenellekään yllätys, jos verrokkiryhmänä käytetään kyseiseen aineeseen tottumattomia rottia.

Numerotiedot suomalaispoikien syrjäytymisestä ja laiskuudesta lipsahtivat lehtiin sellaisenaan ja saivat aikaan näkyvät otsikot. Tutkimuksen bugi (armeijassa olevien sisällyttäminen lukuihin) raportoitiin päivää myöhemmin.

Muutama viikko sitten valtakunnallinen lehti otsikoi, että "terveet sisarukset suojaavat naista syövältä". Seuraavaksi saamme varmaan tutustua takaperin lentävien lehmien vaikutuksiin maidontuotannossa. Olisiko hieman oikeellisempaa puhua syövän taipumuksesta esiintyä suvuittain?

Populaaritiedesivuja ja -lehtiä en ole enää vuosiin pystynyt lukemaan ollenkaan. Niiden Wired -siteeraukset ja käsittämättömän yksisilmäinen eskovaltaoja-teekkarimaailmankuva evoluutiopsykologisine todellisuudenraiskauksineen on jo kauan sitten käynyt yli ymmärryksen. Etenkin sen ymmärryksen, joka ei vaadi jokaista maailmankaikkeuden ilmiötä tikulla mitattavaksi.

Mutta: kokonaisuutena toivoisi edes suurimpien sanomalehtien toimittajille alkeiskurssia, jossa opetellaan tutkimusten taustan avaamista, luonnossa ja yhteiskunnassa esiintyviä syy-seuraussuhteita sekä niiden täyspäistä argumentointia.

torstaina, huhtikuuta 6

Unfortunately there is no response

Edelliseen liittyen: kenties tietyn kanavan ärsyttävyys kytkeytyy myös siihen liitettyihin sosiaalisiin ja kulttuurisiin odotuksiin soveliaasta vastaamisajasta.

Audioviestinnässä kymmenen sekunnin täydellinen hiljaisuus voi herättää epäilyksiä ja rapakontakaisessa Suuressa ja mahtavassa siitä luultavasti seuraisi kengänkuva takapuoleen. Sähköpostiviestinnässä ainakin me suomalaiset odotamme, että ihmiset reagoivat nopeasti - kyseessä lienee jonkinlainen luterilainen tehokkuusvinoutuma. Aika ja reaalitodellisuus ovat samalla ajaneet sähköpostin alkuperäisten käyttötapojen edelle.

Keskustelufoorumeilla ilmiö on vahvasti sidoksissa yhteisökulttuuriin. Omissa yhteisöissäni vastauksia ei tarvitse kauan odottaa, mutta niitä ei tarvitse myöskään pakottaa. Samalla tavoin vapaaehtoisuus näyttäytyy "blogi-scenessä". Kenenkään ei tarvitse kommentoida, ei edes vaivautua lukemaan. Toiminta lähtee omista tarpeista.

Chattien ja pikaviestinten krooninen paradoksi taas on se, että ainoastaan teineillä ja työelämästä tipahtaneilla on mahdollisuus käyttää niitä pohtimatta, mitä synkronisessa keskustelussa mukana pysyminen oikeastaan vaatii ja mistä kaikesta muusta on tällöin tingittävä. Nopean reagoinnin vaatimus on monelle osoittaunut ylitsepääsemättömäksi.

Tätä ei pidä käsittää väärin. Mikään ei ole verkottuneessa toiminnassa arvokkaampaa kuin sosiaalinen ja sosioemotionaalinen kommunikointi, mutta samalla ei voi välttyä ajattelemasta sitä, että meidän kulttuurissamme kovin suuri osa työtä tekevästä väestöstä saa siitä huonon omatunnon. Takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, että aivoton numeroiden tuuppaaminen Exceliin olisi sentään "oikeaa työtä". Siispä chatit sikseen ja sorvin ääreen, jotta ei tarvitse miettiä, mihin työtunnit kohdistetaan.

Valta vastaanottajalle

CMC-tutkijat ovat puhuneet väsymiseen asti eri viestintäkanavien kyvystä välittää informaatiota (media richness) ja sosiaalisen läsnäolon tunnetta. Tunnen kommunikaatioteorioita vain pintapuolisesti, mutta tänään oivalsin, että en ole nähnyt ainuttakaan käyttäjän henkilökohtaisiin vaikutusmahdollisuuksiin syventyvää tutkimusta nimenomaan virtuaaliympäristöön sovellettuna.

Jokainen tietää, että yllättävä puhelinsoitto ärsyttää, jos on parhaillaan keskittymässä artikkeliluonnoksen pohjustamiseen - puhumattakaan siitä, että joku ryhtyy kaupittelemaan vakuutuksia kesken kahdeksan tuntia odottamasi päivällisen, vaikka olet jo viisi vuotta aiemmin ilmoittautunut suoramarkkinointikieltorekisteriin.

Sähköpostiin tipahtava Cialis soft tabs -mainos tulee sekin kuin Jäättenmäelle faksi, yllättäen ja erikseen pyytämättä. Ei kuitenkaan niin yllättäen, että se ärsyttäisi yhtä paljon kuin ei-toivottu puhelu. Roskapostien ja muiden turhien sähköpostiviestien (kuten, ikävä kyllä, postituslistan varassa pyörivien helppoheikkiyhteisöjen) tapauksessa käyttäjällä on enemmän valtaa suhteessa käytettävään kanavaan. Tukena ovat spammifiltterit, nopeasti uutta oppiva Thunderbird tai yksinkertaisesti vain viestin deletoinnin vaivattomuus.

Vähiten ärsyttävä kanava on se, joka antaa käyttäjille eniten valinnanvaraa ja mahdollisuuden vastaanottaa informaatiota silloin kun se heille itselleen parhaiten sopii. Tämä lienee yksi blogien ja hienostuneempien keskustelufoorumien vahvuuksista.

Toivoisinkin näkeväni julkaisun, jossa todetaan "In this paper we expand the theory of computer-mediated communication by introducing the theoretical concept of annoyance rate."

Lisäksi odotan mielenkiinnolla, millaisia käsitteitä vasten tätä ilmiötä oikeasti voi katsoa. Varmaa on vain se, että sitä on tutkittu jossain jo pitkään. Oma informaation vastaanotto- ja käsittelykykyni on jälleen osoittanut rajallisuutensa.

tiistaina, huhtikuuta 4

Nettiarkea

Ei pitäisi sortua kommentoimaan erilaisia nettihuijauksia. Virtuaalikohtalon polkujen mukaisesti sähköpostiini tipahti taas uusi Nordean huijauskirje. Ovatkohan nämä herrat tällä kertaa latvialaisia vai vinkuintialaisia?

Jos jotain myönteistä on sanottava, niin ainakin uusi versio on käynyt kielentarkistuksessa.

Harmittaa, etten nauhoittanut eilisiltaista Chappelle's show'ta - tulin puolivahingossa kanavalle, jota en koskaan katso, ja samalla hetkellä silmiini osui sketsi siitä, millaista olisi astua sisään Internetiin. Siis eräänlaiseen jättiläismäiseen kauppakeskukseen. Ihmiset kantoivat selkä vääränä ilmaista musiikkia, juoksivat katsomassa julkkiksia ja tissikuvia, harjoittivat outoja perversioita, väistelivät pillereiden, lainojen ja pelikasinoiden tyrkyttäjiä (joille Dave antoi turpaan) ja saattoivat siinä sivussa poimia jopa yhden hyödyllisen murusen informaatiota.

Ensin nauroin sketsin todenperäisyydelle ja sitten hämmästelin. Merkillistä sinänsä, että ilmiö nimeltä rivikansalaisen populaarinetti tahtoo orastavista tutkijanaivoista kadota välillä tykkänään. Noita yllämainittuja asioita on kuin onkin olemassa! Uskomatonta, jossain on ihmisiksi luokiteltavia olentoja, joita kiinnostaa Pamela Anderson! Ja minä kun en ole koskaan ladannut edes sitä yhden ainokaista elokuvaa tai musiikkikappaletta.

No, sanotaan kuin Peitsamo: ehkä sitten keväämmällä. Mutta ei pelikasinoille.

Kootut luottamusongelmat

Milloin luottamus on interpersonaalista ja milloin jotain muuta? On mahdotonta kirjoittaa artikkelia jälkimmäisestä, ennen kuin osaa määritellä ensin mainitun.

Interpersonaalisella tasolla luottamuksen kohteena on toinen ihminen eli kyseessä on kahden yksilön, luottajan ja luotetun, välinen suhde. Miten luottaja identifioi tuon toisen osapuolen? Tämä kysymys seuraa virtuaalimaailman tutkijoiden perässä kuin varjo. Jos sosiaalisen informaation määrä lähestyy nollaa enkä voi tietää, keskusteleeko toisessa päässä ihminen, perheen kissa vai automatisoitu pöppägeneraattori, on mahdotonta määritellä luottamus kahden yksilön väliseksi.

Tutkimus pelaa siis oletuksella siitä, että kysymyksessä on ihminen - määritelmän pakosta ulkoavaruuden örkit tai tietotekniset systeemit jäävät ulkopuolelle. Mielenkiintoista kuitenkin on se, että ne ovat monille osa sosiaalista kokonaisuutta ja voivat sellaisina tulla paitsi luottamuksen kohteiksi myös luottamusinformaation välittäjiksi.

Helpolla ei päästä impersonaalinenkaan luottamus. Kun puhutaan normeista, rakenteista, luotetuista instituutioista, mihin vedetään luottamuksen ja kontrollin välinen raja?

sunnuntaina, huhtikuuta 2

Nettihuijauksia

Näin aprillipäivän jälkimainingeissa on hyödyllistä pohtia nettihuijausten olemusta. Jokainen tietää, että epärehelliset pyrkyrit ja huomionkipeät pelleilijät liikkuvat siellä missä muutkin ihmiset - siis myös verkossa. Tutkijana minua tietysti kiinnostaa sosiaalisten huijausten tyypittely.

1) KLASSINEN
Hei!
Onnea - olet voittanut matkan Bahamasaarille!
Lunastaaksesi voittosi, soita HETI ilmaiseen palvelunumeroomme 0800-666.

2) OFFICE ENGINEERING
Teemme parhaillaan tietohallintoyksikössä tutkimusta henkilökuntamme salasanakäytänteiden ja palkkatason välisestä korrelaatiosta. Olethan ystävällinen ja lähetät verkkopankkitunnustietosi yksikköömme 30.4. mennessä oheisella web-lomakkeella.

3) EXTREME
Leikkaako järkesi?
Testaa jos uskallat! Tilaa heti IdioSysin testipaketti!
Vain 49 euroa + postikulut.

4) HUONO KAUPUNKITARINA
Vastaamalla oheiseen makukyselyyn saat vaivanpalkaksi ilmaisen 6 pullon näytteen uutta Poronkusema-olutta.

5) LEGENDAARINEN
Nyt kaikkien pitää auttaa! Kotisivu, jonka onnistuimme sulkemaan n. vuosi sitten, on taas ilmestynyt takaisin. Ko. sivu PITÄÄ saada poistettua Internetistä uudelleen! Eräs japanilainen New Yorkissa jalostaa ja myy purkissa kasvattetuja kissoja, joita kutsutaan nimellä Bonsai Cats. (Vaihtoehtona voisivat olla esimerkiksi tynnyrissä kasvatetut lapset tai ruoaksi kasvatettavat koirat.)

6) PERUSSÄÄLITTÄVÄ
Nyt on vihdoin keksitty järjestelmä joka toimii! Aivan mieletön bisnesidea! Ainutlaatuinen verkosto ja mahdollisuus uskomattomiin tuottoihin kovalla työllä! Ota HETI yhteyttä: avohoito@huuhaa.net.

Ai niin, kannattaa tutustua jo vanhaan mutta edelleen ajankohtaiseen kuvaukseen verkostomarkkinoinnin kulttipiirteistä. Nämä ilmiöt ovat valitettavasti tulleet maailmaan jäädäkseen. Verkostohuijauksia käsittelevät myös Antiverkoston sivut.